Tänään nousin junaan Espoon keskuksesta, kuten minkä tahansa koulupäivän päätteeksi. Tämä junamatka ei vaan ollut kuten muut junamatkat. Astuessani junaan, astui sinne myös viisi yläasteikäistä poikaa, heistä neljä istuivat keskenään viides meni hiukan sivummalle. Nämä neljä poikaa alkoivat nimitellä viidettä poikaa, arvostelivat vaatteet, hiukset ja olemattomat kaksoisleuat. Minä en tiennyt mitä tekisin, en siis tehnyt mitään.
En tehnyt mitään, katsoin ja kuuntelin vierestä kuinka joukko poikia mollasi yhtä poikaa. En tehnyt mitään vaikka itsestänikin tuntui pahalta asiat joita pojat huutelivat. En osannut tehdä mitään, en uskaltanut tehdä mitään. En tehnyt yhtikäs mitään.
Tulin vanhempieni luo ja kysyin äidiltä mitä minun olisi pitänyt tehdä. "Puuttua asiaan", sain vastaukseksi. Niin mieleni olisi tehnyt kertoa pojille kuinka säälittäviä he ovat, olisin kuitenkin vain alentunut samalle tasolle kuin he. Veljeni sanoi että minun olisi pitänyt hakata kaikki, mutta ei väkivalta ole ikinä ratkaisu.
Olen siis koko illan miettinyt oikeata tapaa asiaan puuttumiseen. Pitäisi tehdä selväksi, että kiusaajien toiminta on väärin, menemättä kuitenkaan kiusaajien osalta henkilökohtaisuuksiin. Tehdä sanoillaan niin lähtemätön vaikutelma, että kiusaajat pyörisivät yön sängyssään ja miettisivät mikä saa heidät käyttäytymään noin törkeästi ikätovereitaan kohtaan. Miltä heistä tuntuisi olla Iiron (nimi muunnettu) asemassa? Miksi he saavat huvinsa ja ilonsa siitä että toisen on paha olla?
Pystyykö ihminen tekemään vaikutuksen teini-ikäisiin poikiin kymmenen minuutin junamatkan aikana? En tiedä, mutta sen tiedän ettei muutosta varmasti tapahdu ellei asioihin puututa. Silmiensä ummistaminen ei saisi olla vaihtoehto. En anna enää ikinä tälläisen tilanteen kehittyä sivusta katsellen. Toivottavasti ette anna tekään. Maailma ei muutu ellei sitä muuteta!
En pidä sanasta kiusaaminen. Kiusaaminen ei kuulosta asialta, joka haavoittaa ihmiset vuosiksi. Asialta joka horjuttaa uskon koko ihmiskuntaan. On olemassa väkivaltaa. Väkivalta jakautuu henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan, pahimmassa tapauksessa molemmat ovat läsnä pienten ja isompienkin ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Tähän on tultava muutos. Jokainen ihminen on yhtä arvokas eikä meidän tulisi sallia kenenkään vahingoittaa toista ihmistä millään tavalla.
Haastan teidät ja itseni olemaan rohkeita ja pitämään silmänne ja korvanne auki. Tilaisuuden tullen tekemään sen mikä on tehtävissä, kanssaihmisten hyväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti