Kauniita sanoja, rumia ajatuksia

En ole oikeen jaksanut kirjoittaa, olen kovasti tahtonut. Yrittänyt. Unelmoinut. En vaan ole kirjoittanut. En ole oikeen tehnyt muutakaan. Ei onnistu mikään, haluisin vaan hetkeksi pois. Pois kaikesta. En pääse, joten pitää vaan ryhdistäytyä. Tällä viikolla olen saanut hoidettua muutamia roikkumaan jääneitä asioita. Jee. Yksi asia olisi kyllä mahdollisimman pian hoidettava pois päiväjärjestyksestä, niin ei tarvitse harmitella enää yhden immeisen toimintoja ja voi jatkaa surutta matkaa eteenpäin kohti uutta ja parempaa.

Olen kohdannut pelkoni, kävin lääkärissä. Se ei ollut niin kamalaa, kun pelkäsin. Itkin kyllä lähdettyäni. Välillä voi itkeä. Pelkäsin unelmani puolesta, onneksi päätin etten pelkää enää. En vielä, en turhaan. Sain diagnoosinkin:http://www.reumaliitto.fi/reuma-aapinen/reumataudit/nivelten_yliliikkuvuus_hypermobi/

Sitten viime kirjoittaman olen saanut oman rakkaan unikaverini takaisin kotiin. Kukkanallen kanssa on ollut hyvä, koska hän suojelee painajaisilta. Tätä kirjoittaessa on hyvä kuunnella Soleyn Bad dream http://www.youtube.com/watch?v=cCEUR8PQDOg

Tänään olin jonkin asteisessa puuskassa ja kirjoitin paperin täyteen yhtä sanaa, yhtä ainoaa sanaa. Se sana oli hullu. Oli paperilla tosin lausekin, hullu kun pullosta tullu. Hassuinta että tuntui tosi terapeuttiselta kirjoittaa. Niin kuin tuntuu nytkin. Vaikkakin on jotenkin vaikea koittaa jäsentää mitään ulos aivojen perukoilta. On pakko. Ja pakko ajaa kaiken yli, ei ylhäältä saneltu pakko. Eikä ympäriltä tuleva pakko, vaan sisäinen pakko - tarve tehdä juuri se tietty asia.

Tällä viikolla jos muuta en ole saanut aikaiseksi niin tein ainakin joulun vanhempieni luo. Koristeet on laitettu ja joulukuusi pystytetty. Piparkakkuja lupasin vielä väsätä. Viikonlopulle aktiviteettia. Onneksi on tätä joulupuuhaa ja odotusta niin ei ole niin pakottava tarve päästä metsään. Ehkä pulkkailu helpottaisi pahimpaan metsän kaipaukseen. Toivon toden totta niin, koska muuten tulee pitkä kevään odotus. Liian pitkä. Mutta kaikki on sen arvoista, kun kuulee puron solisevan, linnun laulavan ja näkee ensimmäisen leskenlehden puhkeavan kukkaan.

Muutama kuva vielä joulukoristuksista

Elämä on ihme. Ihmeitä ei voi selittää. Turha siis yrittää selittää elämää. Eletään sitä. Nyt menen uneksimaan poneista ja sateenkaarista ja rakkaudesta.